Finninmäen mies Messukylän perinneseurassa

Messukylän perinneseura ry:n hallitus piti torstaina järjestäytymiskokouksen. Näin alkoi omassa kotiseutuharrastuksessani uusi vaihe, sillä syyskokous oli valinnut minut joulukuussa täksi vuodeksi perinneseuran puheenjohtaksi.

Messukylän perinneseura on vuonna 1996 perustettu kotiseutuyhdistys, joka vaalii entisen Messukylän pitäjän historiaa ja kulttuuriperinnettä. Seuran tarkoituksena on messukyläläisen kotiseutuhengen ylläpitäminen ja kotiseututietouden lisääminen. 

Tarkoituksensa toteuttamiseksi perinneseura on vuodesta 2000 lähtien julkaissut Messukylän Joulu -nimistä lehteä, jossa on vuosien mittaan julkaistu runsaasti Messukylän historiaa käsitteleviä artikkeleita. Seura järjestää vuosittain retken kulttuuriperinnön vaalimisen näkökulmasta mielenkiintoiseen kohteeseen. Lisäksi seuran osallistuu muutamien vanhan Messukylän alueella yhteistyössä toteutettavien kulttuuritilaisuuksien järjestelyihin. Näistä mainittakoon vuosittain kirjailija Kalle Päätalon muistoksi tarjottavat Kallen kahvit.

Messukylän lainaviljamakasiinin tukeva ovi.

Perinneseuran keskeisin toimintamuoto on vuonna 1846 rakennetun Messukylän lainaviljamakasiinista huolehtiminen. Yhdistys teki vuonna 2014 Pirkanmaan maakuntamuseon kanssa sopimuksen lainaviljamakasiinin adoptoimisesta. ”Adoptoi monumentti” -toiminnassa adoptoijaryhmä sitoutuu huolehtimaan kulttuurihistoriallisesti tai arkeologisesti arvokkaasta kohteesta sille tehdyn hoitosopimuksen mukaisesti.

Perinneseura on Suomen Kotiseutuliiton jäsen ja osallistuu aktiivisesti liiton toimintaan. Seura myös järjestää vuosittain Euroopan kulttuuriympäristöpäivänä (syyskuun toisena viikonloppuna) tapahtuman omalla alueellaan.

Messukylän perinneseuran kunniapuheenjohtaja on tunnettu taiteilija, musiikkineuvos Matti Heinivaho, joka syntyperäisenä messukyläläisenä on aktiivisesti jo vuosikymmenien ajan vaalinut vanhan Messukylän historiaa.

Omat kytkökseni Messukylään eivät ehkä objektiivisesti tarkasteltuna ole kovin lujat, mutta itselle hyvin merkitykselliset. Isäni syntyi Tampereella, mutta muutti vanhempiensa kanssa pian sodan jälkeen Uuteenkylään, mikä oli Tampereen rajalle Messukylän Takahuhdin kylään syntynyt taajama. Messukylä kunta liittettiin vuonna 1947 Tampereen kaupunkiin.

Isäni palasi Messukylään vuonna 1975 ja tällä kertaa mukana oli äiti, sisko ja minä. Rakensimme omakotitalon uuteen Lukonmäen kaupunginosaan, sen toiselle mäelle eli Finninmäkeen tai messukyläläisittäin sanottuna Viialan ja Vilusen entisille pelloille. Meidän perheen osalta tämä piti sananmukaisesti ja toisaalta vain osittain paikkansa, sillä tonttimme kohdalla oli kulkenut näiden kahden yksinäistilan yhteinen karjakuja.

Kiinnostuin heti uudesta ja ensimmäisestä tietoisesta kotiseudustani ja perehdyin Messukylän tämän kulmakunnan historiaan. Kymmenen vuotta Finninmäessä asuttuani tuli aika lähteä maailmalle ja tie vei Turkuun. Viivyin tällä reissulla peräti 26 vuotta ennen kuin vuonna 2011 muutin jälleen Finninmäkeen.

Vaikka Turusta tuli minulle neljännesvuosisadan aikana tärkeä paikka, ei siitä tamperelaispojalle koskaan kehkeytynyt kotiseutua. Kotiseutuni oli aina ja on edelleen Finninmäessä, Messukylän Viialan ja Vilusen pelloilla.

Pääjohtajan lohduttomat tulevaisuudennäkymät

Pääjohtaja Juhani Kostet kritisoi 5.1.2016 julkaistussa blogikirjoituksessaan poikkeuksellisen voimakkaasti opetus- ja kulttuuriministeriötä Museoviraston määrärahojen ja museoiden valtionosuuksien leikkauksista. Pääjohtajan arvion mukaan kulttuuriperinnön säilyttämisellä on moninaisia vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan ja museoalan toimintamahdollisuuksien kurjistamisella on vastaavasti laajat yhteiskunnalliset seuraukset.

Museovirasto on se valtionhallinnon keskusvirasto, jonka tehtäviin kuuluu huolehtia valtakunnallisella tasolla kansallisen kulttuuriperinnön säilymisestä ja kulttuuriympäristön kestävästä käytöstä. Juhani Kostetin mukaan kulttuuriperinnön vaalimiseen sekä sen sosiaalisten ja taloudellisten hyötyjen turvaamiseen tarvitaan paitsi yhteiskunnallista vaikuttamista, myös viranomaistoimintaa. 

”Kulttuuriperintö on yhteistä pääomaa, jonka avulla voimme ymmärtää toimintaamme osana historiaa ja tulevaisuutta. Kulttuuriperintö on myös taloudellisesti merkittävä voimavara ja tärkeä innoituksen lähde suomalaiselle luovuudelle.”

Pääjohtaja Kostet arvio Museoviraston resurssien leikkaamisen vaikuttavan viraston oman toiminnan lisäksi monella muulla tavalla yhteiskunnassa. Hän mainitsi mm. kulttuuriympäristön suojelua koskevat lausunnot, joita tarve jatkuvasti lisääntyy. Museovirasto ei voi jatkossa vastata tähän tarpeeseen, sillä asiantuntijoita on liian vähän tai asioiden valmistelu kestää kauan. 

”Kulttuuriympäristön asiantuntijat ovat mukana kaavoitushankkeissa ja antavat vuosittain tuhansia lausuntoja. Jos resursseja näistäkin tehtävistä leikataan, seuraukset saattavat olla kohtalokkaita. Kaavoitushankkeet viivästyvät ja keskeyttävät monia nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tärkeitä työllistäviä hankkeita. Museoviraston ja museoiden restauroinnin asiantuntijat ovat olleet mukana lukemattomissa peruskorjaushankkeissa pitämässä huolta kulttuuriarvojen säilymisestä. Tämäkin työ on pahasti vaarantunut tilanteessa, jossa restaurointihankkeita on yhä enemmän.”

Juhani Kostetin mukaan Museoviraston määrärahojen leikkaukset ovat jo vakavasti heikentäneet viraston kykyä toimia kulttuuriperinnön vaalijana. Hänen mukaansa Museovirasto on kaikesta huolimatta viime vuosina uudistunut vahvasti, mutta resurssien leikkauksien jatkaminen vie virastolta edellytykset vahvistaa kulttuuriperinnön vaikutuksia hyvinvoinnin lisäämisessä.

Miksi uusi kulttuuriperintöblogi?

Kotiseutu ja kulttuuriperintö ovat kaksi hyvin tuttua ja paljon käytettyä käsitettä, jotka jokainen tuntee, mutta joiden sisällöstä vallitsee laaja merkitysten kirjo. Kotiseutu ja kulttuuriperintö ovatkin erinomaisia käsitteitä blogin nimeksi, sillä ne väistämättä vievät lukijan odotukset juuri siihen suuntaan, mitä tällaisessa blogissa voi kuvitella saavansa lukea. Teemoja ja aihepiirejä kotiseututyön ja kulttuuriperintöalalla riittää yhden blogin tarpeiksi.

Mutta miksi blogi? Suomenkielisiä kulttuuriperintöalan blogeja ei ole ruuhkaksi asti, joten ehkä yhdelle on vielä tilaa. Pääsyy blogin perustamiseen mainitaan sen alaotsikossa: Kaupunkikotiseututyön harrastajan pohdintoja kulttuuriympäristön vaalimisesta meillä ja muulla. 

Kotiseututyö näyttää etsivän uusia ilmenemismuotoja ja kaupungeissa sillä on monenlaisia haasteita vastattavanaan. Nopeasti muuttuvassa maailmassa kulttuuriympäristö on kaiken aikaa muutoksen kourissa ja usein se vaatii aktiivista vaalimista. 

Ehkä kaupunkikotiseututyöstä, kulttuuriympäristöstä ja ylipäätään kulttuuriperinnöstä kirjoittaminen palvelee viime kädessä blogin kirjoittajan omaa tarvetta jäsentää todellisuutta ja eri medioiden syytämää tiedon tulvaa omista näkökohdista käsin ja tarvittaessa ottaa kantaa itseä erityisesti kiinnostaviin ja koskettaviin aiheisiin. Taustalla lienee tiedetoimittajan tarve tuoda esille sitä, mikä on ajankohtaista ja tärkeää.

Harvinainen joulukuun lopun auringonpaiste luo pitkät varjot Messukylän vanhan kirkon tarhaan. 

Oma kiinnostukseni kotiseutua ja kulttuuriympäristöä kohtaan on kulkenut käsi kädessä historian harrastamisen kanssa 1970-luvun alkupuolelta lähtien. Se on saanut vuosikymmenten mittaan erilaisia ilmenemismuotoja, joista mielenkiinto kirkkoja ja agraarikulttuuria esitteleviä museoita kohtaan on ollut kaikkein pysyvintä. 

Kiinnostukseni on näkynyt kansatieteen opiskeluna ja innostuksena maailmaperintöä kohtaan. Sitä on myös Europa Nostran jäsenyys samoin kuin aktiivinen osallistuminen Valtakunnallisille Kotiseutupäiville ja liittyminen Suomen Kotiseutuliiton Kotiseutuklubiin ensimmäisten joukossa. 

Paluu kotiseudulle Tampereen Finninmäkeen 26 vuoden jälkeen johti myös aktiiviseen kotiseututyöhön osallistumiseen. Tampere-Seuran julkaisema Tammerkoski-lehti oli ollut henkireikä tamperelaiseen kotiseututyöhön, mutta nyt oli tarjolla myös perinteistä kotiseututyötä kaupunkikulttuuriympäristössä. Messukylän perinneseurasta tuli paikallinen kotiseutuhenkinen kotini.

Näistä lähtökohdista tätä blogia yritetään kirjoittaa.